Louhikartano

Hevoskasvatusta a'la Sebastian Laurent

etusivu hevoset miljöö toiminta

Toiminta

Louhikartanossa järjestetään satunnaisten kilpailujen lisäksi harvakseltaan myös valmennuksia ja leirejä. Sebastiaan käy valmentamassa myös muilla talleilla, pyyntöjä valmennuksista voi kysellä sähköpostista.


Kasvatus

Louhikartano aloitti pienimuotoisen kasvatustoimintansa 2018 loppupuolella. Tarkoituksena on kasvattaa kestäviä, selväpäisiä ja painotuslajiinsa sopivia yksilöitä, joilla on edellytykset menestyä kilparadoilla.

Pyrimme noudattamaan kasvatuksessa edes suunnilleenkaan realistista tyyliä, esimerkiksi sukupuoli määräytyy aina arpomalla, säkäkorkeus lasketaan sukutaulun mukaan ja väri periytyy vanhemmilta. Kasvattamamme varsat ovat tarkkaan suunniteltuja, palkituista vanhemmista, eikä yksikään ole pakkomyynnissä. Myyntiehdot alapuolella.

Myyntiehdot

Kasvatin sivut tulee ilmoittaa kahden viikon kuluessa ostopäivästä, muutoin kauppa raukeaa automaattisesti ja varsa palautuu tallille/vapautuu myyntiin uudelleen. Kodilta ei sinäänsä vaadita ihmeitä, toki mieltäni ilostuttaa suuresti nähdä omia kasvatteja menestymässä laatiksissa tai muutoin vain aktiivisesti esillä virtuaalimaailmassa.


Kasvatit 2019

Valentin's Immortal Z ei meriittejä estepainotteinen
26.01.2019 Zangersheide ori ruunivoikko, 164cm
i. Invisible Man Z e. Elisabeth 1p. om. S. Laurent (VRL-12410)
Valentin's Jadewarrior ei meriittejä kenttäpainotteinen
05.02.2019 Trakehner tamma rautiaankimo, 169cm
i. Tornado Dancer xx e. Mondbark Juniper 1p. om. S. Laurent (VRL-12410)
Valentin's Femmefatale xx ei meriittejä kenttäpainotteinen
11.03.2019 Englantilainen täysiverinen tamma ruunikonpäist.kimo, 165cm
i. Tornado Dancer xx e. Itsmapreciouss 1p. om. S. Laurent (VRL-12410)

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Louhikartano 2018-2019. Kuva © Ulf Bodin (CC BY-NC-SA 2.0)